2/01/2018

Fuksivuosi: tammikuu


Uusi vuosi ja uudet kurssit. Koulu alkoi 8.1. parilla infoluennolla ja ensimmäisellä biokemian luennolla. Biokemian lisäksi tammikuussa alkoi myös genomilääketieteen kurssi.

Uusien kurssien myötä olen joutunut muuttamaan opiskelurutiinini melkein kokonaan. Viime syksynä käytin anatomiassa paljon vaivaa muistiinpanoihin, jotka eivät osoittautuneetkaan kovin hyödyllisiksi tenttien kannalta. Uusista lukurutiineista on tulossa helmikuun aikana postauksia, joten niistä ei nyt sen enempää. Toivotaan, että tällä kertaa työ ei ole mennyt hukkaan.

Tammikuun kohokohtana ovat olleet haalarit! VIHDOIN! Kastajaiset pidetään vasta nyt helmikuussa, mutta malttamattomana olin jo ehtinyt ompelemaan merkin jos toisenkin näin etupeltoon (ennen kastajaisia ei saisi ommella merkkejä, mutta informaatio tuli vasta, kun vahinko oli jo tapahtunut). Merkkejä on ollut mukava ommella samalla, kun seuraa luentoa etänä.

Tammikuuhun kuului perus opiskeluun palauttelua, yksi välitentti ja kandin avustaminen. Avustaminen on kyllä todella mukavaa opiskelun ohessa. On todella mukavaa ajatella, että muutaman vuoden jälkeen itsekin pääsee potilastöihin.


4 kommenttia:

  1. Vau, on kyllä hulppeat tilat teillä yliopistolla! Olettaen, että tuo ylemmistä kuvista kolmas on sieltä :D .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä noissa on mukava opiskella:) Kyllä, ylemmistä kolmas (ja itseasiassa myös alhaalta kolmas) kuva vasemmalta!

      Poista
  2. Tammikuun opinnot kuulostavat kyllä mielenkiintoisilta! Toi avustaminen tuo varmasti paljon motivaatiota :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ne on kyllä ollu!:) Vielä ollaan menty toki perusjutuissa, mutta onhan nekin jänniä:D
      Joo avustaminen on kyllä ollut toimiva tsemppari, jos koulu tuntuu raskaltaalta:)

      Poista