11/05/2018

Yllättävä asia joka nosti arvosanat ylöspäin

Relaaminen. 
Kyllä, niinkin yksinkertainen asia kuin rentoutuminen, kotisohvan valitseminen kuntosalin sijaan ja tyhjäntoimittaminen. Ei siinä, olen niitä ihmisiä, jotka ovat taitavia täyttämään kalenterin ja rakastavat to do-listojen tekemistä. Näin "vanhemmalla" iällä olen oppinut kuitenkin korostamaan vapaa-ajan merkitystä opiskelun tukena (eikä vihollisena, joka varastaa aikaa hyötykäytöltä).

Nollaamisella en tarkoita nyt harrastuksia tai satunnaista kahvittelua kaverin kanssa, vaan juurikin niitä päiviä, kun kello ei herätä klo 6:30 aamulla ja ainoa päivän agenda on keittää aamukahvit rauhassa. Kaverit ja harrastukset ovat tärkeitä voimavaroja, mutta niin myös ne kalenterien tyhjät päivät. Voi luoja niitä päiviä ja kuinka niistä saa voimaa! Ja mitä näinkin herkullisen asian vaatiminen tarvitsi? Rohekutta. Uskallusta.

Ja mitä tapahtui, kun uskalsin tehdä vähemmän työtä arvosanojen eteen? Ne nousivat. En tiedä maagista selitystä tälle. Ehkä keskityin olennaisiin asioihin enemmän tai aivokuoreni oli vastaanottavaisempi tiedon suhteen. Joka tapauksessa aivan ihana lääke arvosanojen nousuun!

10/29/2018

Kyllä ne elämäntavat vaikuttaa


Aika monelle meistä tulee istestäänselvyytenä, kuinka terveelliset elämäntavat auttavat jaksamaan arjessa. Tasainen ruokarytmi, sopivasti liikuntaa, hyvät yöunet, paljon vettä.. ja lista jatkuu vaan. Toki kaikki nämä kuuluvat osana omiakin elämäntapoja, mutta järkyttävän kontrastin huomasin eräänä viikonloppuna, kun kaikki meni aivan päinvastoin.

Kaverini tuli viikonlopuksi kylään ja ajattelin tehdä meille koko viikonlopuksi pitsaa, jotta ruokajuttuja ei tarvitsisi juuri miettiä. Perjantain kunniaksi kävimme ostamassa lisäksi karkkia, sipsiä ja cola zeroa. Koko viikonloppuna en muuta syönyt. Kaiken lisäksi lauantai ja sunnuntai piti käyttää tenttiin lukemiselle.

Voitte jo arvata mitä tapahtui. Noin rikkaalla ruokarepertuaarilla jaksamiseni oli ihan nollassa. Olin todella väsynyt hyvistä yöunista huolimatta, eikä mikään tuntunut jäävän tenttialueesta päähän. Väsymystä kompensoin karkilla (joo tiedetään, tosi fiksua) ja nokosilla, jotka eivät piristäneet ollenkaan. Toisin sanoen, tenttiin lukemisesta ei tullut yhtään mitään (ja hylsyksihän se menikin). Olo oli tosi vetämätön, ei huvittanut liikkua ja mieli halasi vain lisää herkkuja. Ei hyvä.

Jos jotain tuosta viikonlopusta jäi käteen, niin ainakin se, että olen opetellut kohtuullisemmaksi herkuttelijaksi ja lähempänä tenttiä kaapissani on täyttävää kotiruokaa. Jo parissa päivässä huomasin ihan valtavan eron jaksamisessa! Ja tässä ihan oikeasti ainoa ero oli pelkästään mitä ruokaa söin, vaikka määrä pysyi samana. En suosittele testaamaan, oli sen verran vetämätön meno, mutta suosittelen lämpimästi pitkin hakuprosessia ja arkea muutenkin miettimään niitä pieniä juttuja, joilla elämänlaatuaan voi parantaa merkittävästi. Ja ei, en ole aloittanut herkkulakkoa, mutta nykyään sallin herkkujen ostamisen ainoastaan viikonloppuisin ja silloinkin kohtuudella (eli niin ettei tule herkkukrapulaa).

Onko joku muu huomannut samanlaisia vaikutuksia, kuinka jotkin pienet asiat ovat muuttaneet jaksamista ihan uudella tavalla?

10/15/2018

Hiljaa hyvä tulee..


..nimittäin lukemisen osalta. Mitä lähemmäs vuodenvaihdetta mennään, sitä enemmän monilla varmasti herää kysymys siitä, milloin aloittaa opiskelu pääsykokeeseen. Aloittamiseen vaikuttaa niin moni asia, joista yksi on pääsykoemenestys. Mitä kauemmas jäi rannalle edellisessä pääsykokeessa, sitä aikaisemmin olisi jo hyvä aloittaa. Jos et ole aiemmin tehnyt pääsykoetta, voit kokeilla tehdä vanhan pääsykokeen 5 tuntiin ja tarkistaa pisteet.

Olipa menneisyytesi ja aiempi menestyksesi mikä tahansa, yksi asia on varmaa. Mitä aiemmin aloitat, sitä suuremmat mahdollisuudet sinulla on päästä sisään. Vaikka ehtisit lukea alle tunnin päivässä, miksi et silti opiskelisi sitä? Jokainen käytetty hetki ohjaa kohti lääkikstä. Tällä en tarkoita sitä, että sinun tulisi nyt lukea seitsemän päivää viikossa, vähintään 8h päivässä, vaan ettei pääsykokeeseen valmistautumista kannata pitkittää, jos on jo nyt mahdollisuus tarttua kirjoihin.

Tässä tiivistetysti omat hakukertani ja kuinka opiskelun aloitusajankohta vaikutti jaksamiseeni ja osaamiseeni:
1. haku abivuonna -> aloitus maaliskuussa kirjoitusten jälkeen -> valmennuskurssia 5-6 päivänä, muulle ei oikeastaan aikaa, loppuunpalaminen toukokuussa
2. haku, välivuosi, n. 20h viikossa töitä -> aloitus kevyesti marraskuussa, mutta tosissaan vasta huhtikuussa -> aika loppui kesken
3. haku, töitä ja yliopistoa -> aloitus helmi-maaliskuussa -> kauhea stressi, koska liian kova tahti heti alkuun, eikä pystynyt lukemaan täyspäiväisesti
4. haku, töitä ja yliopistoa -> aloitus elokuussa -> rauhallinen eteneminen, jaksaminen ihan uudella levelillä

Toki joku voi päästä sisään lyhyessäkin ajassa, mutta aiemmin aloittamisessa on omat puolensa:

  • Voit aloittaa lukemisen kevyemmin ja totutella rauhassa lukemisen makuun. Kun tunteja kasvattaa pikkuhiljaa, aivot ehtivät tottua rauhassa opiskelutahtiin mikä pienentää loppuunpalamisen riskiä.
  • Pelivaraa on enemmän (eli on mahdollista pitää enemmän vapaita ilman, että se vaikuttaa lukutahtiin)
  • Tehtäviä ehtii tekemään enemmän eli yksinkertaisesti parannat mahdollisuuksiasi pärjätä kokeessa
  • Kertaamiselle jää enemmän aikaa

Yhtä ja oikeaa ajankohtaa lukemisen aloittamiselle ei ole ja jokainen meistä oppii parhaaksi katsomallaan tavalla. Jos hakeminen on sinulle täysin uutta, kannattaa mieluummin aloittaa liian aikaisin, kuin katua liian myöhään.

10/08/2018

Opiskelun aikatauluttamisesta

Vaikka lääkiksessä annetaan valmiiksi käytävät kurssit ja lukujärjestys, omatoimista opiskelua on paljon enemmän. Lukuunottamatta muutamia satunnaisia opetuskertoja ja tenttejä, lähes kaikki luennot ovat vapaaehtoisia. Itse kuulun niihin, jotka eivät osaa opiskella pelkällä fiilispohjalla, vaan tarvitsevat ainakin jonkinnäköisen suunnitelman siitä mitä ja milloin lukee. Tässä oma esimerkkini siitä miten luon viikolle oman "lukujärjestykseni":

Tässä viikkonäkymässä näkyvät nyt kaikki koulun puolesta olevat opetustapahtumat eli luennot. Luennot eivät yleensä ole putkeen, vaan välissä on taukoja:)



Tässä suunnitelma viikon opiskeluille. Pyrin rytmittämään lukemisen niin, että aloitus tapahtuisi klo 8-10 välillä ja loppuisi klo 17-18 välillä. Toisin sanoen vapaa-aikaa jää oikein mukavasti harrastuksille, töille ja kavereille. Viikonloput pyrin pitämään kokonaan vapaana. Toki lukemista tapahtuu enemmän tenttien lähestyessä, jolloin viikonloppunakin tulee opiskeltua. Aikataulut ovat hyvin liukuvia ja saatan usein lopettaa opiskelut paljon aikaisemmin. En myöskään noudata suunnitelmaa orjallisesti, mutta se antaa hyvän rungon tekemiselle.

Kertokaahan minkälaisia ajatuksia tällaisista postauksista herää:) Onko yhdentekevää vai saiko jotain ideaa?