Puolivälin lukufiiliksiä

Siitä on kolme vuotta, kun ensimmäisen kerran menin valmennuskurssille ja aloitin matkan kohti lääkistä. Olin juuri saanut viimeiset yo-kirjoitukset pakettiin ja tiedossa oli ensimmäistä kertaa kevät, jolloin opiskelu oli täysin omalla vastuulla. Voi tuota pientä abiturienttia, jossa on niin paljon samaa ja toisaalta erilaista verrattuna nykyiseen minääni.

Olen aivan toisessa pisteessä, kuin tuo kolmen vuoden takainen abi. Hiukesni ovat lyhentyneet, ihmissuhteista kaikista tärkeimmät ovat jäljellä, asun omillani ja käyn töissä. Tällaista luonnollista kasvua. Samalla oppiminen on kehittynyt ihan uudella tavalla. Tunnistan paremmin heikkouteni ja osaan kehittää niitä. Kolmen yrityksen jälkeenkään en ole lähelläkään luovuttamispistettä, vaan tässä sitä paahdetaan kevään puoliväliä täysillä.

Hullua ajatella, että tästä keväästä yksi puolikas on jo käytetty. Lukeminen on pysynyt balanssissa töiden ja yliopiston kanssa. Viimeinen tenttikin ehti jo olla, eli saan vihdoin keskittyä pelkästään pääsykokeisiin. Tai korjaan, vielä on yksi anatomian ja fysiologian tentti, mutta se kulkee onneksi käsi kädessä pääsykoejuttujen kanssa.

Mafynetin tehtävissä on vielä paljon kirittävää ja edistymiskäyrä ei edelleenkään mene tavoitekäyrän kanssa. En silti ota stressiä, sillä kaverillani tilanne on aivan toinen: jo kahden tehtävän teko saa hänet tavoitekäyrän yläpuolelle. Toisin sanoen, hän on kaivanut paljon muita matskuja ylläpitääkseen osaamistaan ja joutunut varomaan ylikuntoa. Minä taas olen parhaimmillani, kun opin koko ajan lisää.

Summa summarum: Tänä keväänä lähtökohtani hakemiselle ovat paljon paremmat. Välillä tulee pelko, etten ehdi opetella kaikkea, mutta toisaalta se sama tunne tuo lisäbuustia opiskeluun.