4/21/2018

Fuksin viikko 16-20.4


Maanantai:
Klo 8.15-9.45 Peruselvytyksen luento. Viikonloppu painaa sen verran hyvin, ettei keskittyminen ole ehkä se kaikista parhain. Käytän luennon valmistelemalla postauksia ja hoitamalla sähköpostiasioita.
Klo 9.45-12 Kahvia kiltikseltä ja lounasbreikki. Palautettiin myös tulevan torstain paneelikeskustelun ryhmätyö.
Klo 12-13 Ensi viikon uusintatenttiin lukemista.
Klo 13-14.15 Englannin luento ja ahkerasti menneen teemapäivän korvaavan esseen kirjoittamista.
Klo 14.15-15 Uudestaan syömään, koska miksi ei:D
Klo 15-17 Psykologian luento ja lisää esseen näpyttelyä

Oli oikeasti todella pitkä päivä. Illalla menin salille ja juhlin kaverin koulupaikan saamista.

Tiistai:
Klo 8.15-10.15 Peruselvytyksen luento. Meikäläisen osalta taas korvaavan esseen kirjoittelua.
Klo 10.15-11.45 Psykologian ryhmäopetus. Meidät on jaettu psykassa noin 20 hengen ryhmiin, joilla on omat aiheensa. Meidän ryhmän aiheena on kivun psykologia, joka on ollut kyllä todella mielenkiintoista! Nyt oli viimeinen ryhmäopetus ja katsottiin tunnilla mm. video ihmisen kehosta hengityksen aikana ja sen rauhoittavasta vaikutuksesta.
Klo  11.45-12.30 Lounastauko
Klo 12.30-16 Hammasmorfologia. Tällä kertaa muovattiin vahasta premolari eli väliposkihammas.

Normaalisti olisin mennyt tanssitunneille, mutta perumisen vuoksi suunnitelmat vaihtuivat salilla käymiseen. Taas koulussa oli ollut sen verran pitkä päivä, ettei opiskelu napannut.

Keskiviikko:
Klo 8.15-10 Etiikan ryhmäopetus. Käytiin läpi 20 hengen ryhmässä muutamia potilaskertomuksia ja keskusteltiin yhdessä, miten niissä olisi kannattanut toimia. Etiikasta meillä ei ole ollut kuin yksi luento alkuvuodesta, essee ja tämä yhden kerran ryhmäopetus.
Klo 12.45 Hammaslääkäriaika ja viisureiden poisto. Jouduin jättämään enkun luennon väliin, jotta pääsin YTHS:lle poistamaan pari viisuria ja yhden molarin (poskihammas). Kerroin heti opiskelevani hampaalla, jolloin suu- ja leukakirurgi tokaisi iloisesti, että tehdään tästä samalla opetustilanne. Koko operaation ajan sain kuunnella kaikkea mielenkiintoista ja pääsin testaamaan hammasmorfologian oppeja. Katsottiin myös yhdessä meikäläisen hampaistosta otettua röntgenkuvaa ja näkemään vähän oman suuni tilannetta.
Klo 13-15 Englannin luento

Loppuiltana en hampaanpoiston takia kyennyt opiskelemaan, joten kerrankin sain vain katsella netflixiä koko illan.
Torstai:
Klo 8.15-12.00 Paneelikeskutelut. Biokemian kurssiin meillä on kuulunut myös aineenvaihduntaan liittyvä 20 minuutin esitys kysymyksineen.Yhteen paneelikeskusteluun osallistui viisi noin 6 hengen ryhmää, joilla jokaisella oli oma aiheensa. Meidän ryhmän aiheena oli normaali ravitsemus ja dieetit.
Klo 13-15 Psykologian luento. Jes! Sain vihdoin korvaavan esseeni valmiiksi.

Illalla kokoonnuttiin koulukavereiden kanssa minun luokse ompelemaan haalarimerkkejä ja katsomaan kärppäpeliä. Mentiin aika raittiilla menolla, koska perjantaina oli klo 8 aamu. 

Perjantai:
Klo 8.15-11.30 Hammasmorfologia. Tällä kertaa tehtiin molari eli poskihammas. Ei ollut mikään helpoin veistää! Morfologian jälkeen jäätiin koululle vielä syömään ennen viikonlopun viettoa.

2 kommenttia:

  1. Nämä sun opiskelupostaukset ovat tosi mielenkiintoisia luettavia :) !

    Tuli mieleeni sellainen kysymys, että onko hampaalla opiskelevilla kaikilla priimakunnossa olevat hampaat :D? Jotenkin tuntuu, että stereotypia hammaslääkäristä on sellainen, että hänen oma purukalustonsa on priimakunnossa. Mulla itselläni on ollut reikiä, on vähän vinot etuhampaat ja narskutteluongelmaa ja olenkin miettinyt, että jos opiskelemaan pääsen niin jotenkin hävettää, etten itse ole mikään malliesimerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!
      Voi kuule ei todellakaan:D Yhtä lailla löytyy työstettäviä legoja kuin priimakunnossa olevia. Itsellä löytynyt useampikin reikä korjattavaksi, joudettu poistamaan hampaita ja tällä hetkellä harkitsen oikomishoitoon menoa. Enkä varmasti ole ainoa.
      Ainoa ero on ehkä siinä, että omien hampaiden terveyteen kiinnittää paljon paremmin huomiota. Voit siis huokaista helpotuksesta:)

      Poista