3/29/2018

Pääsykoetaktiikkani

Pääsykoe on monella tapaa erilainen koe verrattuna aiempiin kokeisiin koulussa ja ylppäreissä, puhumattakaan tenteistä. Suunnilleen 15 tehtävää, biologiaa, kemiaa ja fysiikkaa ja aikaa 5 tuntia. Itse istuin virallisessa pääsykokeessa yhteensä 4 kertaa, sekä useita kertoja valmennuskurssien simuloiduissa kokeissa.
Minulla ei ole koskaan jäänyt koe siitä kiinni, etten olisi ehtinyt tekemään tehtäviä. Suurimmat ongelmani olivat nimenomaan opituissa asioissa ja mahdollisissa pienissä huolimattomuusvirheissä. Muistakaa, ettei ole olemassa yhtä ja oikeaa koetaktiikkaa. Tässä on vain meikäläisen tapa toimia.

  • Ihan ensimmäisenä kirjoitin nimeni jokaiseen paperiin. Samalla kirjoitin pöytään kaikki tehtävien numerot, viereen mitä ainetta ne ovat (B=biologia, K=kemia, F=fysiikka) ja kuinka paljon niistä oli mahdollisuus saada pisteitä. Tuon pöytään kirjoitetun listan avulla pysyin todella hyvin kärryillä siitä, missä mennään, eikä minun tarvinnut käännellä koepaperin sivuja sen takia. Merkitsin aina "/" kun tehtävä oli aloitettu ja "X" kun olin saanut sen kokonaan valmiiksi. Listan avulla oli myös helppo taktikoida, koska näin mistä tehtävistä sai eniten pisteitä.

  • Tehtäviä tein siihen tahtiin, kun pääsin heti hajulle mitä niissä haettiin. Ts. helpot ensin ja vaikeat/vähiten pisteitä olevat tehtävät viimeiseksi. Jos tehtävä ei heti aloittamisen jälkeen auennut, saatoin tehdä välissä jonkun toisen tehtävän. Pääsykokeessa on tarkoitus kerätä mahdollisimman paljon pisteitä, joten jos tehtävä ei aukea yrityksistä huolimatta, kannattaa kirjoittaa edes tehtävään liittyvä kaava tai lause muutaman pisteen saamiseksi.

  • Kaikki eivät tykkää pitää taukoja, mutta minulle viimeinen pääsykoe oli todella erilainen. Olin ollut todella jännittynyt ja ensimmäisen tunnin jälkeen "rentouduin" eli pääsin vauhtiin ja tuli armoton vessahätä. Toisaalta tuo vessatauko oli todella hyvä: sain pienen irtioton kokeesta jo alussa ja koetta oli todella kiva päästä tekemään tauon jälkeen.

  • Ennen kokeen palauttamista tarkistin vielä onhan nimeni varmasti kaikissa papereissa, kaipasivatko vastaukset viilaamista ja olinhan alleviivannut selkästi vastaukset.

Suosittelen lämpimästi harjoittelemaan koetilannetta ja testaamaan sinulle toimivia tapoja! Vanhan pääsykokeen/valmennuskurssien harjoituskokeen voi käydä tekemässä esimerkiksi kirjastossa, mikäli et ole millään erillisellä kurssilla, joka järjestää simuloituja koetilanteita. Tässä on suora linkki, mistä voi tilata esimerkiksi Mafynetin ilmaisen harjoituskokeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti