2/26/2017

VIIKKO 8

Maanantain omistin kokonaan matikan tentille, jonka kuitenkin menin reputtamaan. Ärsytti ihan hirveästi, koska kaikki tenttiin mennyt aika oli pois pääsykokeilta ja reputtamisen takia vielä turhaan. Voin sanoa, että tentin jälkeinen kolmen tunnin haahuilu Ideaparkissa oli tarpeen. Lueskelin Cosmoa donitsin ääressä. Ostin muutaman ihanan kotivaatteen piristämään lukupäiviä. Oli ihanaa pysähtyä hetkeksi. Pitäisi muutenkin muistaa varata aikaa ihan vain sille olemiselle suorittamisen sijaan. Tästä toisena hyvänä esimerkkinä kollaasin viimeinen kuva, kun kutsuin kaverin pitkästä aikaa kylään ihan vain rentoilua varten.

Kaipasin tällä viikolla tavallista enemmän seuraa, joten opiskelin yliopistolla ja sain pitkästä aikaa syyn näyttää ihmiseltä (kotipeikon sijaan). Opiskelin fysiikan tuutortuvalla, joka on sellainen pieni kerhohuone yliopistolla tietokoneineen ja 20snt kahveineen. Samalla olen saanut jutustella muiden fyysikoiden kanssa. Fysiikan opiskelijoissa on se kiva puoli, ettei ketään sen kummemmin kiinnosta vaikka lukisitkin lukion juttuja. Apua tehtäviin saa aina ja yleensä aihe herättää kiinnostunutta keskustelua. Todella mukavaa vaihtelua verrattuna oman kodin neljään seinään!

Mafynetin aiheet vaihtelevat mukavan tiuhaan, joten tehtäviin jaksaa keskittyä. Sain viimeisenkin bilsan aiheen päätökseen eli nyt on virallisesti tehty kaikki muistiinpanot bilsasta, kemiasta ja fysiikasta. Kaikki aika tästä eteenpäin on pelkästään Mafynetin tehtävien kahlaamista ja kertaamista flashcardeilla tai soveltavilla tehtävillä. Hassua olla näin hyvässä vauhdissa, kun viime vuonna en ollut vielä tähän aikaan edes aloittanut luku-urakkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti