12/03/2016

Pukinkonttiin pääsykoehakijalle


Pääsykokeisiin ahkerasti opiskelevana huomaan vaivaantuvani, jos joku kysyy mitä toivoisin joululahjaksi. Enhän minä mitään oikein tarvitse, kun kumminkin päivät menee lähinnä opiskellessa. Toisaalta jos sanon jonkun kirjan nimen, toisella ei ole mitään hajua mistä puhun. Tässä siis joulukuun 3. päivän kunniaksi kolme lahjaideaa joko toiveeksi tai lahjaksi lääkispyrkijälle. Yritin ottaa mahdollisimman laajalla budjetilla ideoita, jotta kukkaro löytää oikean kohteensa.

1. Stabilot ynnä muut muistiinpanovälineet
Tämä lahjaidea on ehkä edullisin, mutta aivan varmasti monelle mieluinen. Muistiinpanojen tekovälineet ovat monella hakijalla suuressa kulutuksessa. Hyvillä välineillä muistiinpanojen teko on paljon mieluisampaa ja kertoo omalla tavallaan, että toinen tahtoo tukea toisen luku-urakkaa. Terveisin henkilö, joka hyppäsi poikaystävänsä kaulalle, kun tämä toi muistilappuja huomattuaan miten paljon niitä käytän (enkä ollut edes maininnut että tarvitsen niitä).

2. Muu kirjallisuus
Vähän arvokkaampi lahja, mutta varmasti vaikea kirjakaupassa valita, jos ei yhtään tiedä mitä etsiä. Otin ehdolle kolme sellaista kirjavalintaa, jotka toimivat lääkishakijalle. Kysy kommenteissa, jos tahdot lisätietoa kirjoista, kaikki löytyvät meikäläisen kirjahyllystä - syystäkin.

+3. Laskin
Nelilaskin sellaiselle, joka ei sitä vielä ole hankkinut. Kiva lahjaidea vaikka abiturientille, jolle laskimen voi ostaa valmiiksi. Sallituista laskimista löytyy tietoa monista verkkokaupoista, mutta tässä linkki Valtakunnallisen lääketieteen pääsykokeessa sallituista laskimista.

Kommenttikenttä on vapaa lisäideoille, koska meitä hakijoita on moneksi:)

2 kommenttia:

  1. Moi! Viime vuonna pääsin sisään tampereelle ja suosittelen oikeasti pysyttelemään lukiokirjoissa tai valmennuskirjoissa. Itseni mielestä esim galenos oli mukavaa lukemista kun halusi saada hiukan lisätietoa. Mutta mielummin käytä noiden kirjojen rahat esim valmennuskeskuksen kirjoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin hyvä pointti.

      Olen itseasiassa tekemässä eri materiaaleista postausta liittyen tuohon lukiokirjoissa pysyttelemiseen (ja siihen, että muu kirjallisuus on vain tukemassa, ei pääpainossa).

      Laitoin noita kirjaideoita enemmän sellaiselle, jolta jo löytyy lukion kirjat/valmennuskurssien materiaalit tai joka haluaa muuta luettavaa niiden ohelle. Kyllä ainakin pariin kertaan lukion kirjoista opiskellut saattaa kaivata muutakin tietoa/motivaatiota.

      Poista