11/24/2016

Lukupäivä 2311


6:30 Miehen herätykello soi omaani aiemmin. Käännän kylkeä ja jatkan unia.

7:00 Mies tulee herättämään ja kertoo tehneensä meille aamupalaa. Tää ei oo mikään normi meidän arjessa, joten ihana yllätys päästä valmiiseen pöytään. Istutaan ruokapöydässä pitkään, jutellaan Kalevan uutisista ja selaillaan puhelimia.

7:45 Aamupesut. Samalla kuorin, pesen ja kosteutan kasvot ennen luku-urakointia. Juurikin tuo kasvojen pesu piristää ihanasti ja pyyhkii viimeisetkin unihiekat silmistä.

8:00 Aloitan lukemiset biologialla ja vielä tarkemmin bioteknologian kurssilla. Lukukavereina löytyy iso lasillinen kylmää vettä, kahvia ja spotifyn joku hyvän aamun soittolista.

11:00 Tässä vaiheessa pidän pienen kahvibreikin.
11:15 Tauko ohi! Seuraavaksi luen vielä DNA-siruista ja yksilöntunnistuksesta.

12:00 Biologia alkaa piisamaan, joten kirjat kiinni ja ruoanlaittoon. Perunat viipyvät uunissa tunnin, joten menen koneelle hetkeksi. Kun ruoka on valmis, syön sen salkkareita katsellen.



14:00 Aika jatkaa fysiikan flashcardien tekoa. Kuten moni varmasti huomasi, tein aiemmin kortit käsin. Viime postauksen kommenttien myötä totesin, että korttein kirjoittaminen on liian hidasta käsin ja nyt teen ne Anki sovellusta käyttäen. Näppärää, kun sovellus toimii koneella, tabletilla ja puhelimella.

14:45 Fysikan flashcardit tehty, joten aika siirtyä kemiaan! Toki voisin jatkaa fysiikkaa eteenpäin, mutta kemiassa tarvitsen enemmän aikaa. Olen nimittäin kirjoittanut käsin muutaman sadan verran kortteja, jotka tahtoisin myös Ankiin. Etenen nopeampaan tahtiin, kunhan kaikki käsinkirjoitetutkin kortit ovat koneella.

16:05 Tarvitsen breikin tietokoneesta, joten teen itselleni välipalaa ja menen olkkariin katsomaan netflixiä.

18:00 Lukeminen ei houkuttele enää yhtään, joten tietokoneen sijaan jään vielä sohvalle - tällä kertaa tosin tabletin kanssa. Lataan tabletille Ankin ja kokeilen ensimmäistä kertaa flashcardeilla opiskelua
18:30 Olen positiivisesti yllättynyt, miten mukavaa opiskelu oli, mutta väsymyksen vuoksi lopetan opiskelun tähän ja päädyn tilaamaan netin syövereistä itselleni nelilaskimen.

19:00 Mies tulee kotiin, syödään yhdessä ja katsotaan FamilyGuyta.

20:00 Koko ajan pääkopassa on olo, että vielä pitäisi lukea. Siirryn koneelle tekemään kemian flashcardeja ja testailen samalla kortteja, tällä kertaa fysiikkaa.
21:00 Nyt riittää opiskelu. On tuota tullut kyllä luettuakin. Söin seitsemältä niin pienen annoksen ruokaa, että teen vielä pari paahtista iltapalaksi.

22:00 Olen jotenkin todella väsynyt, joten menen jo sänkyyn makoilemaan. Viimeisen kerran katson kelloa 23:30 ja alan nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti