5/31/2018

Ajatuksia tämän vuoden pääsykokeesta

Monivalinnat olivat helpohkon oloisia nopealla vilkaisulla. Biologiassa painotettiin biodiversiteetin hallitsemista ja todella tarkkoja ihmisbiologian asioita. Biologian tehtävistä voi arvata kuitenkin, että nyt olisi lähtenyt anatomian oppien perusteella ainoastaan ihmisbilsan tehtävät ja monivalinnat ilman sen suurempaa muistelua.

Kemian tehtävien kohdalla meni omalla kohdallani hiukan sormi suuhun ainakin 10b:n kohdalla. 11 oli ihan hauskasti yhdistetty genomitieteeseen. Olin myös positiivisesti yllättynyt, miten arvioinnin yhdenmukaistamista helpotettiin esimerkiksi tehtävän 12 A-D kohdilla.

Fysiikan tehtävät olivat mukavan helpon oloisia ja entiselle fyysikolle eivät ainakaan kovin hepreaa. Myönnän, ettei valaistusvoimakkuus olisi heti tullut yksikkönä mieleen ja hoksasin sen vasta kaavakokoelmaa tarkastellessa. Jälleen fysiikasta oli otettu tehtäviä sähkömagnetismin, ydinfysiikan ja mekaniikan ympäriltä. Taas huomasi, että yliopiston kursseista olisi ollut hyötyä tässäkin kokeessa, koska siellä itse ainakin olen oppinut johtamaan asioita yksiköiden ja kaavojen avulla. Voin silti myöntää, että pelkästään lukion jälkeen ne tehtävät olisivat olleet itselleni paljon haastavampia.

Yleisesti koe ei poikennut tasoltaan mielestäni vuoden 2016 tai 2017 kokeista.

Millainen yleisfiilis teillä jäi kokeesta ja varsinkin teillä, jotka olitte siinä myös edellisvuonna?

6 kommenttia:

  1. Mulle koe oli vaikeampi kuin 2017 ja 2016 kokeet 😄 Johtuen lähinnä ehkä kemiantehtävistä ja valaistusvoimakkuudesta vaikka oonkin nyt opiskellut kaks vuotta fysiikkaa ja kemiaa yliopistossa :/ Saas nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei voi olla, koska mäkään en tehtäviä kumminkaan laskenut:D Mut toivotaan, että sulla ois menny hyvin!

      Poista
  2. Moikka,
    itse olen myös hakenut lääkikseen, mutta mietityttää eräs asia, nimittäin alkoholinkäyttö. Itse en juurikaan juo alkoholia ja ahdistaa ajatus useista bileistä viikossa, lääkiksessä kun tuntuu alkoholin kuuluvan vahvana osana arkeen. Löytyykö lääkiksestä tyyppejä, jotka eivät juo alkoholia mutta osallistuvat silti opiskelijatapahtumiin? Onko sellaisen henkilön ylipäätään edes mahdollista saada ystäviä vai pakottautuuko monet ryhmäpaineen alla juomaan? Olisin kiitollinen vastauksesta, sillä tämä asia huolettaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja todella hyviä kysymyksiä!
      Oulussa en ainakaan ole huomannut mitään ongelmaa.

      Kyllä löytyy, itsekin olen mennyt muutamiin isompiinkin bileisiin vesilinjalla ja tiedän muitakin, jotka ovat ottaneet korkeintaan muutaman/olleet holittomina. Sitä en tiedä onko joku pakottautunut ryhmäpaineen alla juomaan, koska jos joku on tarjonnut ja vaatinut selitystä kieltäytymiselle, olen todennut vain ettei joko tee mieli/tarvitse tai haluaa pitää hauskaa ilman. Yleensä kumminkin pelkkä ein sanominen riittää:) Alkoholinkäyttö on kumminkin jokaisen oma valinta ja sitä päätöstä on mielestäni kunnioitettu todella hyvin (eikä siis vain omalla kohdallani, vaan muutenkin).

      Myös muutamat fuksitapahtumat järjestetään holittomina, vaikka niihin saisikin ottaa omia juomia:)

      On todellakin mahdollista saada ystäviä! Ei kenenkään tarvitse käydä jokaisissa bileissä ja/tai juoda saadakseen kavereita. Ei meidänkään 9 hengen tyttöporukasta läheskään kaikki ole käneet a) yhtä usein b) samoissa bileissä saati olleet pilkkuun asti. Jokainen on tullut ja lähtenyt oman mielensä mukaan ja hyviä kamuja ollaan:) Paljon kuitenkin nähdään koulussakin ja juttua riittää muustakin kuin bileistä:D On myös ihanaa kokoontua kaveriporukalla tekemään ruokaa tai ompelemaan haalarimerkkejä tai ylipäätään tehdä muutakin kuin bilettää.

      Poista
    2. Itse ilahduin tämän vuoden kokeesta, se oli minulle tosi hyvä :) Ehdin vain n. 7 viikkoa valmistautumaan tänä keväänä ja tehtävien kanssa kävi aikamoinen tuuri. Viime vuosi oli ihan katastrofi ja alisuoriuduin täysin.

      Kemiat oli tosi helppoja minulle ja taisin saada aikalailla kaikki tehtyä oikein. Fysiikassa olen suht huono, mutta jotain sieltäkin tuli tehtyä oikein. Bilsa meni omantasoisesti, se taisi olla ainoa missä tein huolimattomuusvirheitä, että olisi voinut mennä paremminkin.

      Toivottavasti pääsisin Helsinkiin hampaalle, muihin en hakenut :)

      Poista
    3. Kiitos kommentista! Tosi hyvä jos on käynyt hyvä tuuri tehtävien kaa ja toivotaan, että pääset kouluun:)

      Poista