12/31/2017

Fuksivuosi: marras- ja joulukuu


Marraskuu oli koulun suhteen paljon rennompi. Jos en olisi tehnyt muistiinpanoja, olisin saanut hoidettua viikon opiskelut yhden päivän aikana.
Vaikka koulu onkin antanut enemmän helpostusta, tapahtumia on ollut huomattavasti enemmän. Odareista ehdinkin jo kertoa aieammassa postauksessa. 17.-19.11 oli lääkiksen Ruka-reissu, johon menimme varjomökkeilemään omalla porukalla. Siitä seuraava viikonloppu oli hammaslääkäripäivät Helsingissä. Tuon viikonlopun jälkeinen tiistai 28.11 oli puolestaan pikkujoulut, joissa itsekin esiinnyin lääkiksen tanssiporkassa. En muista, milloin olisin viimeksi ollut näin paljon menossa!
Marraskuun viimeiset päivät menivätkin sitten anatomian tenttiin lukiessa. Olin vain saanut pikkujoulujen jälkeen niin pahan flunssan, että kokonainen lukupäivä meni sivu suun. Noh, onneksi päivä ennen tenttiä tulikin vedettyä kahta kovemmin.


Joulukuussa koulua ehti olla vain kaksi viikkoa ja se näkyi myös kursseissa. Jäljellä oli nimittäin ainoastaan neuroanatomia, jossa on ollut tähän mennessä lyhin tenttialue: keskus- ja ääreishermosto, silmä ja korva. Joululoma starttasi 15.12, jolloin oli ainoastaan neuroanatomian tentti. Loppukuu onkin mennyt rentoutuessa, lasketellessa ja joulua viettäen. Seuraavat kurssit starttaavat vasta tammikuussa, joten opiskelua ei ole tarvinnut miettiä etukäteen.

Toivottavasti sullakin on ollut ihana loma:) Muistakaa myös pääsykokeeseen valmistautuvat levätä ja ladata akkuja - teillä on pitkä kevät edessä. Hurjasti tsemppiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti