7/08/2016

Lähtöarvot

Tavoite: Opiskelupaikka Oulun Hammaslääketieteen tiedekunnasta 2017.

Kyseiseen kouluun hakeminen on tehnyt minusta jo jonkinnäköisen konkarin. Pääsykoesalissa olen istunut kolme kertaa pääsemättä sisälle. Pudotuksista huolimatta nuo vuodet ovat olleet elämäni parhaimpia. Olen saanut niiden ansiosta parhaat työkaverit, uusia ystäviä yliopistolta ja nykyisen avomieheni. Nyt kun elämän muut arvot ovat mallillaan, on aika tehdä kaikkensa unelmien opiskelupaikan eteen.

Tämän konkarin vahvuudet:
• Lukiotason fysiikka ja kemia on perusosaamiselta hyvä
• Biologian ymmärrys
• Kokemusta yliopiston, töiden ja pääsykokeiden tasapainottelusta
Ja kehittämisen kohteet:
• Merkitsevät numerot ja kemiassa lisäksi aproksimointi
• Biologian asioiden yksityiskohtainen osaaminen
• Erityisesti fysiikan kaavojen johtaminen ja soveltavat tehtävät
• Kertaaminen

Lukusuunnitelman tekeminen on minulle ehdoton. Se helpottaa muun arjen kanssa palloillua ja mahdollistaa aikataulussa pysymisen. Aikaisempien vuosien ajan puutteen vuoksi aloitan pääsykoelukemisen aiemmin ja jätän kertaamiselle runsaasti aikaa. Etten vain vahingossakaan yliarvioi itseäni ja polta kynttilää molemmista päistä. Tässäpä uunituore suunnitelmaraakile:



Syksyllä käyn ylopiston kursseja fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, jotta saan kevennettyä kevättä. Keväälle jätin vain säteilyfysiikan ja genetiikan kurssit, koska samojen aiheiden lukiokurssien soveltavat tehtävät ovat olleet itselleni haastavia. Näin varmistan, että kertaan ne kurssit huolella.

Muu lukusuunnitelma onkin sitten elävämpi. Tavoitteena olisi joululomaan mennessä olla käytynä läpi kaikki lukion kirjat ja tehdä kattavat muistiinpanot. Tehtävät olen niistä aikalailla tehnyt, joten laskurutiinia tuo Mafynetin DI-kurssien sisältö. Samalla olisi tarkoitus kirjoittaa Mnemosyneen flashcardeja, joiden avulla voi kerrata koko kevään. Keväällä yliopisto ei sakota paljoa aikaa, joten keskityn tekemään Mafynetin lääkiskurssin tehtäviä. Viimeistään huhtikuussa paneudun harjoituskokeisiin ja vanhoihin pääsykokeisiin.

Oppimismateriaali:
• Mafynetti2 io-materiaali
• Vanhat Valmennuskeskuksen materiaalit
• Mnemosyne
• Yliopiston kurssien materiaalit
• Lukion kirjat alustavasti BIOS, Physica ja Mooli

HUOM! Lukusuunnitelma on karkea, koska vielä en osaa ennustaa kaikkea muuta elämää opiskelun ohella:D Näiden suunnittelu on mielestäni yksi paras osuus pääsykokeisiin lukiessa. Vielä parempaa on päästä näkemään kuinka hyvin oma suunnitelma pitää...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti