8/04/2018

Vastaukset fuksivuodesta


Onks sulla koskaan ollut siellä epävarmuutta omasta osaamisesta tai mietintöä, että onko se kuitenkaan oikea paikka?
On ollut ja on ihan tervettäkin kyseenalaistaa/arvioida omaa osaamista ja alavalintaa. Minulla kesti pitkään todeta, että olen ansainnut koulupaikkani, koska en ollut saanut tehtyä lukusuunnitelmaa "loppuun asti", jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Ajattelin, etten ole vielä tarpeeksi valmis kouluun. Epävarmuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, koska koulussa huomasi olevansa oikealla alalla ja ihan ansaitusti.

Vastaako opiskelu niitä odotuksia, joita sulla oli ennen lääkikseen pääsyä?
Kyllä ja ei. Alkuodotukseni olivat pitkät koulupäivät täynnä omatoimista opiskelua, jotta saa juuri ja juuri kaiken tehtyä, mutta nuo kauhukuvat osoittautuivat (onneksi) vääriksi. Asiaa on paljon, mutta se on ymmärrettävissä ja opittavissa. Ainakaan ensimmäisenä vuonna ei tuntunut, että läsnäolollista opiskelua olisi ollut liikaa ja vapaa-aikaa on riittänyt todella hyvin.

Onko oikean opiskelutyylin löytäminen ollut vaikeaa?
On (ainakin minulle)! Silloin kun luin pääsykokeisiin, aloitin niin aikaisin, ettei varmasti tulisi kiire. Nyt koulu sanelee tenttipäivät ja asia on uudempaa kuin samaa bikefy-trioa. Koko fuksivuoden haeskelin sitä sopivimpaa tyyliä, mitä tein kyllä jo pääsykokeeseenkin lukiessa. Oma opiskelutyyli on kuitenkin kehittynyt koko ajan eteenpäin ja alkaa pikkuhiljaa hioutua omaksi parhaaksi. Opiskelutyylejä kannattaa ehdottomasti testailla, sillä itse en olisi heti ajatellut esimerkiksi oppivani lukupiirissä niin paljon.

Tarviiko nyt jo hankkia jotain kirjoja tai muuta?
Ei:) Mikäli kirjoja haluaa, kannattaa ne tilata yhteistilauksessa, lainata kirjastosta tai hankkia pdf versio googlen maailmasta.

Täytyykö tentteihin panostaa vai riittääkö vaan, että pääsee läpi? Eli onko arvosanoilla merkitystä esim. erikoistumisalan valinnan kannalta?
Tähän en valitettavasti osaa vastata. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että jo 1 saaminen vaatii yleensä vähintään 50% alueen hallitsemisesta, eikä arvosanojen merkitys ole yhtä isossa roolissa kuin vaikka yo kirjoituksissa. Itselleni riittää, että tentit menevät läpi ja hyvät arvosanat ovat vain plussaa. Yöunia ei ainakaan kannata menettää sen takia, ettei saa 5:sta jostakin satunnaisesta kurssista (yliopistossa kurssit arvostellaan siis 1-5).

Onko hampaalla opiskelu prekliniikassa rankempaa kun käydään yleisen kanssa yhteisiä kursseja ja lisäksi hampaan omia kursseja?
Tämä on toki yksilöllistä, mutta itseäni se ei ole ainakaan kuormittanut. Lisäksi hampaan preklinikan kurssit ovat rinnastettu samoihin kursseihin eli esimerkiksi fysiologian kurssin aikoihin meillä on purentafysiologian kurssi.

Onko ekan vuoden jälkeen tai joskus mahdollista päästä hammashoitajaksi töihin?
On! Preklinikan aikana kannattaa avustaa mahdollisimman paljon opetushammashoitolassa kandeja, jolloin saa "kokemusta" hoitajan hommista. Opastus avustusaikojen varaamiseen käydään kyllä läpi, eli siitä en ala tähän ohjeita jakamaan:) Kolmantena vuonna siirrytään klinikkaan, joten kokemusta tulee vieläkin enemmän.

Miten paljon hankit kirjoja ja ootko kokenu ne tarpeellisiksi/hyödyllisiksi?
En yhtään, enkä ole tarvinnut:D Yleisellä jos olisin, saattaisin jonkun anatomian kuvaston hankkia, mutta muuten en ehkä hankkisi mitään histologian/biokemian kirjaa. Korkeintaan omaksi iloksi.

Yllätyitkö ollenkaan opiskeltavan asian määrästä fuksivuoden aikana verrattuna esim. pääsykokeisiin lukuun?
Yllätyin! Asiaa on toki paljon, mutta se on kumminkin ymmärrettävissä olevaa settiä. Paljon toki muistaa ihan lukion ihmisbilsankin takia.

Mitä opiskelusovelluksia voisit suositella tentteihin kertaamista varten?
Quizlet, OneNote ja Anki. Toisin sanoen joku mihin kirjoittaa helposti muistiinpanoja ja joku minne tehdä flashcardeja. Quizletiin kannattaa ostaa premium jäsenyys esimerkiksi yhteiseksi kavereiden kanssa (n. 20e/vuosi), jolloin saa ladattua omia kuvia (esim. anatomiasta) helposti. Jokainen voi sitten omilla tunnuksilla käydä pelaamassa korteilla, eivätkä edistymiset mene sekaisin. Mind mappien teko on vain omaa kivaa, mutta siihen olen käyttänyt joskus Canvaa.

Mikä asia yllätti eniten (hammas)lääkiksessä verrattuna odotuksiisi ennen opiskelun aloittamista?
Ei se ollutkaan niin pelottavaa ja vaikeaa ja aikaa vievää kuin pelkäsi. Kavereita sai helposti, tentit menivät läpi ja koulussa on todella mukava ilmapiiri.

Onko Oulussa lääkiksessä mitään syys-/talvilomia tms, kun koulu alkaa kuitenkin jo huomattavasti aiemmin kuin useimmilla muilla aloilla yliopistossa?
Ensimmäisenä vuonna syysloman kohdalla oli 3 päivän tk-harkka, joka osalla oli joulun tienoilla, eli "melkein" syyslomaksi voisi kutsua. Talviloma oli, mutta sen jälkeen oli tentti eli enemmän semmoinen "itsenäisen opiskelun viikko". On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka koulu alkoi jo elokuussa, toukokuun alussa alkoi sitten kesäloma.

Onko lääkiksessä opiskelijoita, joilla on tavoitteellisia/aikaavieviä harrastuksia, ts. aikaa opiskelijariennoille on ehkä normaalia vähemmän? 
Kyllä on:) Eipä niihin kaikkiin opiskelijarientoihin ehdi/jaksa mennä.

Muodostuuko hampaan porukan kesken mitään yhteishenkeä preklinikan aikana, kun opinnot ovat suurimmaksi osaksi samoja yleisen kanssa?
Kyllä, koska joidenkin kurssien ryhmäjaot tehdään aakkosjärjestyksessä ja aika usein yleisen ja hampaan porukat ovat erikseen. Lisäksi meillä on joitakin satunnaisia omia kursseja ja opiskelijatapahtumia.

Kiitos todella paljon kysymyksistä ja toivottavasti tästä on edes jotain apua:) Lisää kysymyksiä saa laittaa kommenttiboksiin!

2 kommenttia:

  1. Miten usein olit töissä sun pääsykoeprosessin aikaan ja miten pitkää päivää teit syksyllä/keväällä? :) Jos muistelet viimeisintä hakukertaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiksuinta varmaan vastata tän vikan hakukerran kohdalta, koska silloin pääsin sisälle:) Tein syksystä pääsykokeeseen asti noin 30h/3vko eli noin 2-3 kertaa viikossa oli töitä

      Poista