11/07/2017

Vinkkini pääsykokeisiin osa 2/3: Jaksaminen


Vinkkisarjan toinen osa koskee jaksamista. Olit sitten aloittanut jo hyvissä ajoin tai vasta tekemässä suunnitelmaa, varmasti oma jaksaminen on jossain vaiheessa koetuksella. Aina ei laskut suju, joskus tulee nukuttua liian vähän ja jossain vaiheessa henkinen puoli on koetuksella. Aloitin viime vuonna lukemaan jo elokuussa, joten ennen pääsykoetta ehti tapahtua useampikin jaksamisen puutos. Tässä omat vinkkini, miten helpotin jaksamista:

Elämäntavat ovat a ja o
Tämä tuntuu itselle jo tosi itsestäänselvyydeltä, mutta tottahan se on, että hyvillä elämäntavoilla jaksaa paremmin. Syö säännöllisesti, nukkuu, liikkuu ja JUO VETTÄ. Varsinkin tuo viimeinen lisää omaa jaksamista ihan sata nolla. Myös nukkumista sain parannettua miettimällä kahdesta vaihtoehdosta: haluanko herätä pirteänä ja reippaana lukemaan vai onko esimerkiksi sarjan katsominen tärkeämpää. Oli paljon helpompi asettaa pääsykoe sarjojen katselun edelle. Niitä ehtii katsoa myöhemminkin.

Totuttele lukemiseen
Mikäli opiskelusta on pidempi tauko, haasteeksi voi käydä pitkäjänteisyys lukemisen kanssa. Itselleni 8h päivät olivat aluksi mahdottomuus, joten ensin piti mennä 5-6h tahdilla. Eikä tähän ollut syynä, etteikö lukeminen olisi kiinnostanut - aivot eivät vain ykinkertaisesti jaksaneet enempää tehokasta opiskelua. 
Helppo tapa rytmittää lukemista on esimerkiksi tomaattitimerin käyttö eli 25min opiskelua + 5min taukoa. Toinen tapa on tehdä viikkosuunnitelmaan lukutavoitteeksi 20h, sitten 25h jne. Nuo luvut eivät ole mikään absoluuttinen totuus, koska kaikki elämäntilanteet eivät istu tiettyihin lukutuntimääriin, mutta hoksaatte pointin. Aloita kevyesti ja kasvata lukumäärää sitten.

Älä suorita tehtäviä, vaan opi
Jos lukusuunnitelma laahaa, sortuu helposti tekemään tehtäviä tyylillä "pakko saada näin ja näin monta tehtyä". Pieni paine lukemiseen ei ole vaarallista, mutta jos tehtävistä ei jää mitään päähän suorittamisen vuoksi, kannattaa harkita tekemistä uudestaan. Saat paljon enemmän irti, kun keskityt ja teet huolella 5 tehtävää fysiikkaa, kuin jos teet 20 mietittämättä kertaakaan mitä teet. Minun hakukevät 2016 kompastui tähän. 2017 sama meinasti toistua, mutta hyväksyin etten ehdi tehdä kaikkia mahdollisia tehtäviä. Tein ehkä määrällisesti vähemmän, mutta kun tein kaikki tehtävät ajatuksella, oppimista tapahtui enemmän. Ts. laatu korvaa määrän.

Ota nokoset
Jos yöunet ovat jääneet vähemmälle tai lukeminen käy raskaaksi, ota 20 minuutin nokoset! Opiskelusta ei tule mitään, jos yrität väkisin pitää silmiä auki. 20 minuutin nopeilla nokosilla jaksamisessa tapahtuu niin iso ero, ettei nokostelu tunnu "lukuajan menettämiseltä". Minulle oli hyvin normaalia, että aloitin lukemisen jopa klo 7 ja klo 14 otin nopeat nokoset. Aina ei ehkä tule uni, mutta jo rauhoittuminen hetkeksi antaa lisävoimia lukemiseen vähentäen stressiä.

Löydä oma pakoreittisi
Välillä lukemiseen on vain pakko saada etäisyyttä. Jos opiskelu ei tahdo millään sujua, pieni etäisyys voi olla tarpeen. Oma kumppanini oli parempi mittari siinä, sillä hän kävi kanssani kävelyllä, jos näytti, etten pysty lukemaan. Hän siis oli minun pakoreittini pois kirjojen äärestä. Harrastus, perhe, ulkoilu, leipominen... kullakin meistä on oma tapamme unohtaa opiskelu hetkeksi.
Myös työt olivat minulle eräänlainen pakoreitti: kassalla kun ei voi alkaa pähkäilemään biologian rakenteita. Otin siis myös töissä ilon irti siitä, että "pakko olla lukematta".

Tuliko sinulle joku hyvä jaksamisvinkki mieleen? Jaa se ihmeessä!:)

4 kommenttia:

  1. Miten rytmitit syksyn lukemisen? Siis montako päivää viikossa/tunnit ym.? Mielenkiinnosta aina mukava kuulla millaista tahtia muut ovat edenneet/etenevät :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Ma-to olivat kokonaan pääsykokeelle omistettuja, eli silloin luin klo 8-16. Yhtenä iltana oli lisäksi lukupiiri, jossa neljän tytön voimin käytiin jotain tiettyä aihetta läpi monivalinnoin/esimerkein. Aamun tein bilsan muistiinpanoja ja lounaan jälkeen kemian+fysiikan flashcardeja. Näin jälkeenpäin olisin flashcardien sijaan olisin laskenut:)
      Perjantaisin hoidin yliopiston kurssiasioita ja saatoin lukea muutaman tunnin pääsykokeisiin.
      Viikonloput olin töissä ja jos jotain oli jäänyt rästiin, tein ne ennen/jälkeen työvuoron.
      Tsemppiä kovasti! Kova työ palkitaan:)

      Poista
    2. Teitkö tolla samalla tahdilla keväälläkin? :-) Itseä jännittää ihan hulluna, onko mun luku ollut tähän mennessä riittävää. Sitähän ei voi tietää kuin vasta kokeessa, mut ehkä kaikki painii tän saman ajatuksen kanssa. :) Paljo sulle tsemppiä opiskeluihin!

      Poista
    3. Kiitos!:)
      Kevään lukurytmistä ja -tunneista löytyy tosi paljon viime kevään postauksista, esimerkiksi https://laakikseen17.blogspot.fi/2017/02/tamanhetkinen-lukurutiini.html

      Mutta lyhyesti: Luin viitenä päivänä viikossa, joka päivä aina kahta ainetta. Kävin aina la ja su töissä ja pidin kerran kuussa yhden sunnuntain vapaana. Tämä toimi minulle, koska töissä käynti toimi hyvänä pakoreittinä pääsykokeesta.

      Tässä vaiheessa en lähtisi vielä jännittämään, onko tehnyt tarpeeksi:) Itse huomasin kasvattavani vasta keväällä lukutunteja ja hyvä niin. Jaksoin paljon paremmin, kun olin syksyllä aloittanut maltillisesti. Lisäksi vasta keväällä tein isoimman työn lukemisen kannalta.
      Toki tähän vaikuttaa hyvin paljon omat lähtökohdat, valmennuskurssit jne. Esimerkiksi oma lähtötasoni oli melko hyvä, koska olin jo hakenut kolmesti ja lukion asioita ei tarvinnut "oppia" uudelleen, vaan palauttaa mieleen.

      Osaamista ei mitata tunneissa, vaan siinä kuinka hyvin oppii asiat:) Yleensä tuntitavoite on hyvä tuki, jolloin ei lue oman jaksamisen yli ja saa tahditettua isoa lukumäärää.

      Poista