9/06/2017

Fuksivuosi: elokuu


Viime kuulumista ei ole ehtinyt kulua kuin pari viikkoa, mutta on niissäkin tapahtunut jos jonkinmoista. Isoimpana erona ehkä se, että opiskeluarki on alkanut ihan tosissaan. Luentojen lisäksi paljon saa opiskella myös itse. On ollut kuitenkin ihanaa keskittyä pelkästään opiskeluun töiden ja pääsykokeen sijaan. Motivaatiota on ihan uudella tavalla.
Pelkäsin heti fuksivuodesta lähtien kaikkien kurssien olevan ylitsepääsemättömiä ja vaikeita asioita täynnä, mutta onneksi olin väärässä. Ainakin tähän asti kurssit ovat olleet selkeitä, mutta niissä on paljon asiaa. Eli opiskelua ei niinkään tahdita vaikeustaso, vaan määrä. Aivan varmasti niitä vaikeita kursseja tulee vielä vastaan, mutta nyt on saatu nauttia pehmeästä laskusta.

Toinen ihan mahtava juttu meille denttareille on avustaminen. Prekliinisen vaiheen aikana meidän tulee käydä ainakin kerran avustamassa kandia opetushammashoitolassa. Avustamassa saa käydä niin monta kertaa kuin haluaa, mutta ajat ovat klo 8-16, joten on oltava tarkkana lukkarin kanssa.
Kävin itse jo avustamassa yhtä kandia paikkaamisessa. Sain ojennella välineitä ja pidellä imuria, eli ihan hirveän suurta vastuuta en joutunut ottamaan. Kaiken lisäksi minulle sattui todella mukava kandi, joka mielellään kertoi opiskelusta ja työvaiheista. Avustaminen on todella pienen kynnyksen hommaa ja siitä saa niin hyvin lisäbuustia opiskeluun. Ja voin sanoa, että tuntuu ihan omalta alalta!

Elokuun viimeinen viikko olikin ohjelmaa täynnä. Tiistaina oli fuksiaiset (=fuksisuunnistus), perjantaina johdantotentti makroanatomiasta (eli latinaa) ja pe-la denttareiden fuksiexcursio Hailuotoon. Hauskintahan tässä on, että ennen exculle lähtöä istuttiin kiltahuoneella ja meitä pyydettiin fantomiin, missä saatiin ihan muuten vain kokeilla poraamista (nukeilla tietenkin).

Paljon on siis mahtunut kalenteriin, mutta onneksi tästä eteenpäin tapahtumien tempo alkaa rauhoittua ja opsikeluarki pääsee paremmin esiin. Tapahtumat ovat ihan mahtavia, mutta ihana pyhittää aikaa kalenterista muullekin elämälle.

4 kommenttia:

  1. Hei, haluaisitko kertoa uteliaalle vähän enemmän noista hammaslääketieteen opinnoista? Olen itse iät ja ajat haaveillut lääkiksestä ja nyt viime aikoina on tuo hammaslääkiskin alkanut mietityttämään niin olisi mukava vähän kuulla millaista siellä sitten oikeasti on :D Entä millainen Oulu on opiskelukaupunkina?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja toiveista!
      Hammaslääkärin opinnoista on tulossa useampikin postaus, kunhan syksyn kurssit on saatu pakettiin. Sitä ennen on tulossa ainakin muutama my week-tyyppinen postaus, jossa pääsee näkemään lääkisarkea.
      Oulusta opiskelukaupunkina teen ihan oman postauksen, mutta tässä lyhyt vastaukseni: Oulu on todella lämminhenkinen kaupunki, jossa liikutaan paljon pyörällä tasaisen maaston vuoksi. Hammaslääkärin näkökulmasta Oulun yksikkö on ihan mahtava, koska Ouluun on rakennettu kokonaan uusi hammaslääketieteen rakennus. Oulu ei ole ehkä yhtä hektinen kuin Helsinki, mutta on Suomen 5. suurin kaupunki eli kaupunkifiilistä löytyy. Mitä ehdin etelästä tänne Ouluun tulleita opiskelukavereita kysellä, heidän mielestään Oulu on ihana kaupunki, joka ei ole liian suuri, muttei liian pienikään.
      Toivottavasti tämä vastasi edes jotenkin kysymyksiin:)

      Poista
    2. Vastaa kyllä, kiitos paljon :) Kiva kuulla, että tuosta lääkisarjesta on tulossa enemmänkin postauksia, kun näin kouluihin vasta hakevana sitä opiskelua ei oikeen osaa vielä etukäteen hahmottaa ja on mukavaa kuulla millaista se sitten todellisuudessa lääkiksessäkin on.
      Itsekin täältä etelästä kotoisin olevana Oulu tuntuu jotenkin kauhean vieraalta ja kaukaiselta paikalta, varsinkin kun siellä ei ole tullut paljoa käytyä, ja siksi siitä olisikin mukava kuulla vähän enemmän! Mutta mahtavaa, jos vain jaksaisit tehdä noita postauksia ja kertoa opinnoista, niistä on tullut todella iso motivaationlähde lääkikseen pyrkiessä :)

      Poista
    3. Kiva kuulla, että on toivottua sisältöä ja varsinkin motivoinut! Tsemppiä!:)

      Poista