5/12/2017

Takkuaa

Tänä vuonna mä ihan oikeasti aloitin lukemaan ajoissa. Elokuusta lähtien, hyvin suunnitelmallisesti. Oon siitä itsessäni ylpeä. Silti, näin muutama päivä ennen koetta minua harmittaa.

Miksi aine, jota opiskelen yliopistossa pääaineena takkuaa näin pahasti. Biologiassa olen jo tehnyt kaikki tehtävät ja kemiassa ollaan myös tuossa "Koko oppimäärä ja erinomainen laskurutiini" alueella. Fysiikassa minulla on hädin tuskin laskurutiini. Tuntuu, etten osaa tarpeeksi. On yhä teorioita, joita en hallitse. Harmittaa, koska käyrä näyttäisi varmasti paremmalta, jos olisin aloittanut fysiikan tehtävät jo syksyllä. Tiedän, ettei käyrä ole koko totuus, mutta kun on koko vuoden lukenut ja alisuorittaa jonkun asian näin pahasti, ei fiilis ole kovin hyvä.

Joudun tsemppaamaan itseäni ihan tosissani, että jaksaisin edes muutaman fysiikan laskun vääntää. En aio luovuttaa, muutoin koko vuoden työ menisi hukkaan. Itseensä uskominen on silti koetuksella.

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Varmaan jokaisella on enemmän ja vähemmän ns omia kompastuskiviä ja jossitteluja, mitä ois voinu tehdä paremmin.

    Ootko muuten tehnyt niitä mafyn harkkakokeita? Onko niissä fysiikka kuitenkin ihan sujunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentista!♥
      Oon tehnyt, mutta en ole niihin aina ehtinyt käsitellä teorioita, joten kaavat ovat saattaneet olla unohduksissa. Ei silti ole ollut tehtävää, josta en olisi ollut yhtään hajulla:)

      Poista
  2. Nyt on kyllä täälläkin usko koetuksella! Olen nimittäin kompastunut pahasti parissa MAFY:n vikassa harjoituskokeessa ja vikan tein eileen...Ei kovin fiksua. Kemian olen opetellut vuoden aikana tyhjästä ja välillä tuntuu, ettei silti ole mennyt päähän noh..mitään. Biologiasta olen ylpeä, että sen olen opiskellut hyvin. Fysiikka on ihan "ok:sti" hanskassa. Tein siis sellaisen ratkaisun, että sammutin MAFY:n nyt toivottavasti lopullisesti ja käytän muita materiaaleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos kommentista!♥
      Kuulostaa hyvin tutulta, mut usko pois, kyllä sinne aivoihin jotain tietoa on jäänyt:) Sitä kun lukee suuren määrän teoriaa ja sisäistää sen, on vaikea yhtäkkiä luetella mitä osaa (kun helpompi sanoa mitä ei).
      Itsekin olen päätin unohtaa koko käyrän ja keskittyä olennaiseen eli henkiseen valmistautumiseen:) Mafynetin käyrä kun ei kuitenkaan ole sisäänpääsymittari.

      Poista
  3. Moi!! Mikä fiilis jäi kokeesta? Itsellä jäi aika erikoinen olo, vaikka laskutaito onkin hallussa... Ihan uusia tehtävätyyppejä, niin äh.

    VastaaPoista