5/23/2017

Arvio omasta lukusuunnitelmasta

Lukusuunnitelmasta tekemättä jäi mindmapit sekä kemian ja fysiikan soveltavat tehtävät. Heikkouksia en juurikaan kerrannut, koska Mafynetti hoiti sen puolestani. Lisäksi jos vastaan tuli oudompi teoria, kertasin sen heti, enkä jättänyt roikkumaan.

Kaiken kaikkiaan lukusuunnitelmani piti todella hyvin ja osaaminen oli ihan uudella tasolla. En palanut loppuun, jaksoin tehdä töitä ja nähdä kavereita. Silti koko ajan oli sopiva tekemisen meininki. Soveltavia ja vanhoja pääsykoetehtävä olisin halunnut tehdä enemmän ja harjoituskokeita tein vain viisi kahdeksan sijaan. Kaiken minkä silti ehdin tekemään, tein täysillä ilman kiirehtimistä ja siinä on yksi syy osaamiselleni. Aiempina vuosina olen suorituspaineisena käynyt kiirreellä läpi tehtäviä, mutta tänä vuonna tajusin, että laadulla on paljon suurempi merkitys. Sain ehkä tehdyksi lähinnä perustehtäviä, mutta niiden avulla kokeen vaikeatkin tehtävät aukesivat.

BIOLOGIA 
Kaikista kolmesta aineesta bilsassa lukusuunnitelma pysyi parhaiten. Tein siis syksyllä kaikki muistiinpanot, jotka kertasin tammikuussa flashcardeja kirjoittamalla. Loppukevään tein Mafynetin bilsan tehtäviä ja lukupiiriin monivalintoja. Kaikki jäi todella hyvin päähän ja pääsykokeessa bilsan tehtävät menivät nappiin (lukuunottamatta sitruunahappokiertotehtävää, jossa jostain syystä kuvittelin kyseessä olleen käymisreaktio. Aivopierunsa kullakin).


KEMIA
Kemiassa ehdin tekemnään kaikki perustehtävät ja hyvän kertaussetin. Ainoastaan haastavia tehtäviä ja vanhoja pääsykoetehtäviä tein vähemmän ja tällä kertaa se kostautui kokeessa. Onneksi perusosaamiseni oli kuitenkin sillä tasolla, että kokeessa pystyin antamaan kaikkeni. Ainoastaan taspainotus ja viimeisen tehtävän b-kohta jäivät harmittamaan.

FYSIIKKA
Taas kerran kokeessa olin varmimmillani fysiikassa, vaikka tehtäviä tein hädin tuskin puolet. Teoriaa ja monivalintoja olisin saanut käydä huomattavasti enemmän. Jos jotain tekisin toisin, aloittaisin laskemisen tammikuun sijaan jo elo/syyskuussa. Nyt luotin liikaa yliopiston laskurutiiniin, josta hyötyä oli lähinnä varaustiehystehtävässä.

Vaikka tuloksista ei olekaan vielä tietoa, olen jo alustavasti lähtenyt miettimään uutta lukusuunnitelmaa. Jos en saa koulupaikkaa, tiedossa on paikkakunnan vaihdos, joten ihan kesäkuukausina lukemista en aloita. Korkeintaan kertailen kevyesti. Lukusuunnitelman lähden rakentamaan edellisen jatkona, eli ihan kaikkea en tee uudestaan (esimerkiksi muistiinpanoja). Mafynetin laitan uudestaan tilaukseen ja aloitan tehtävien teon aiemmin.

Mafynetistä teen vielä oman arvion, jossa on sitten enemmän arvioita tehtävistä ja itse ohjelmasta.

3 kommenttia:

  1. Moi! Kiva blogi sinulla, olen käynyt muutaman kerran lueskelemassa. Lääkisaiheiset postaukset ovat olleet mielenkiintoisia, olen itse hakemassa ensi keväänä (ja tänäkin keväänä, mutta olin kokeessa lähinnä "turistina", näillä lukemisilla ei ole mahiksia sisäänpääsyyn). Pidän peukkuja, että sulle irtoaa opiskelupaikka!

    Mitä olet tykännyt tuosta Mafynetistä? Harkitsen sen hankkimista itsekin, mutta yritän kaluta ensin lukiokirjat kunnolla läpi. Onko siinä riittävästi ns. perustehtäviä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva että oot tykännt ja kiitos kommentista:) Tsemppiä ensi vuoteen!

      Mafynetistä teen postauksen lähempänä tulosten julkaisupäivää, mutta on tarpeeksi perustehtäviä ja haastavampia tehtäviä. Jos Mafynetin hankkii, kannattaa alkaa tekemään ainakin fysiikan ja kemian tehtäviä jo lukion kirjoja läpikäydessä:)

      Poista
    2. Kiva juttu, jään odottelemaan postausta :) .

      Poista